Esittävä taide elää niin samojen seinien sisässä jaettuna kuin digitaalisissa ympäristöissäkin. Ensimmäinen Performing HEL -tulevaisuustyöpaja kutsui kokoon esittävän taiteen ammattilaisia. Tässä kirjoituksessa työpari Metsälintu Pahkinen ja Tuomas Tirkkonen kirjoittavat poimintoja työpajasarjaan osallistuvien esittelyistä. 

Tulevaisuustyöpajassa on mukana sirkuksen, teatterin, performanssitaiteen ja tanssin ammattilaisia, joilla on jokin kosketus esitysstreameihin, -taltiointeihin tai virtuaalisissa ympäristöissä tapahtuviin esityksiin. Nyt käynnistyneissä työpajoissa tutkimme erilaisia lähestymistapoja alunperin näyttämölle tehdyn teoksen muuntamiseen digitaaliseksi, ruudulle tehdyksi teokseksi tai digitaalisuus edellä tehdyn teoksen valmistusprosessia.

Elokuisena torstaipäivänä pääsimme kuulemaan, millaisia näkökulmia aiheeseen kullakin on – ja toki jakamaan myös siivun omista ajatuksistamme.

Uuden äärellä – vai ollaanko sittenkään?

Ensimmäisen tapaamisen aluksi työpajan vetäjät, elokuvantekijä, tanssin kuvaaja Thomas Freundlich ja koreografi Valtteri Raekallio, kuvasivat tulevaisuustyöpajan lähtökohtia näin: digitaalinen kehitys on tuonut valtavan määrän uusia välineitä, alustoja ja mahdollisuuksia myös esittävän taiteen kentälle. 

Taiteellista työtä liikkuvan kuvan ja äänen parissa on tehty pitkään. Digitaalisuuden mahdollisuuksien myötä uusi ja vanha kohtaavat kokemuksellisissa etäesityksissä. 

Meitä työparina Pahkinen&Tirkkonen kiinnostaa verkon yli tapahtuva vuorovaikutus sekä uudenlaiset etäesiintymisen ja esityksen rakentamisen taidot. Verkossa on mahdollista tuoda katsoja lähemmäs esitystä ja kutsua katsoja olemaan läsnä myös toiminnallaan. Vuorovaikutuksen välineitä on digiympäristöissä valtava kirjo. 

Väitämme myös, että esiintyjä voi aistia yleisön etäyhteyden yli. Kyse on mahdollisesti virittäytymisestä ja kuvittelusta. Tähän asiaan saamme tulevien kuukausien aikana tutustua syvemmin.

Kenen näkökulma – kuka liikkuu?

Näyttämölle suunnattu katse voi kiinnittyä pieniin yksityiskohtiin tai levätä kokonaiskuvassa. Katsojalla on mahdollisuus itse valita mihin hän katsoo. Helsinkiläisen vapaan kentän teatteriryhmän Studio Totalin taiteelliset johtajat Petri Tuhkanen ja Anna Lipponen valmistavat teosta, joka tehdään ensin elokuvaksi ja sitten teatterin näyttämölle. 

Studio Totalin taiteellisia johtajia Petri Tuhkasta ja Anna Lipposta  kiinnostaa, kenen näkökulmaa katsoja katsoo, kun ruvetaan kuvaamaan. Kuvaamista pohdittiin sekä teknisestä että filosofisesta näkökulmasta. Valosuunnittelijataustaisen Petrin puheenvuorosta jäi mieleen näkökulma siitä, kuinka kuva itseasiassa tallentaa valoa; “Mehän ollaan kaikki valoa!” 

Työpari Maria Nurmela ja Vesa Loikas esittelivät työtään tanssin kuvaamisen ja streamauksen parissa. Tanssitaiteilijan ja elokuvantekijän muodostaman työparin teokset syntyvät valmistusprosessin aikana. 

Maria kuvaa yhteistyössä tapahtuneita oivalluksia: “Vesa vapautui liikkumaan tanssijoiden mukana ja kuvatussa materiaalissa näimme asioita, joihin muuten emme olisi kiinnittäneet huomiota.” Tässä epähierarkisessa lähestymistavassa oli koukuttavaa nähdä, kuinka Loikaksen work-in-progress vaiheen kuvamateriaalit vaikuttivat vahvasti siihen, millaiseen muotoon Nurmela lopulta koreografian ydinaineksen muokkasi.

Kuvittele tätä: Nurmela ja Loikas ovat olleet mukana toteuttamassa streamattua esitystä, jonka kolme esiintyjää olivat eri paikoissa. Katsojat seurasivat kahden tanssijan ja säveltäjän yhteistyötä Zoomin kautta. 

Striimi tukee teoksen maailmaa

Taikuuden ja illuusioiden pariin meidät veivät taikurit Lauri Tuhkanen ja Markus Hyytiä. Illuusiot voivat saada uutta pontta kameroilla kuvatussa todellisuudessa, mutta yhtälailla liika leikkaaminen voi viedä jännitteeltä pohjan. Taikurit näkivät mahdollisuuksia esimerkiksi ennalta kuvatun materiaalin hyödyntämisessä. 

Työpari kuvasi taikuuden streamaamisen haasteita: “Jos yleisö ei hengitä samaan tahtiin esiintyjän kanssa, taikuus ei toimi.” Kun yleisöllä on kamerat päällä, esiintyjä voi saada vahvemman kokemuksen siitä, että yleisö on läsnä. Streamatussa esityksessä monikamerakuvauksella voidaan toteuttaa sekä lähitaikuutta että lavashow’ta saman esityksen aikana. 

Työpajassa keskusteltiin myös niistä kysymyksistä, mitä streamin esiintyjä joutuu ratkaisemaan. Hämmentävän yhdenmukaisia kokemuksia – taiteenalasta riippumatta – tuntui nousevan esiin. 

Tiukasti tanssitaiteen ytimessä liikkuvat nuoret huipputanssijat Emilia Ahopelto ja Tuisku Toivonen pohtivat tanssin kuvaamista ja sitä, miten streamin voisi saada tukemaan teoksen maailmaa. Seminaaripäivän osallistujia työpari hemmotteli erilaisilla kuvakokeiluilla; sama materiaali oli kuvattu erilaisia kuvakulmia ja kameran liikettä hyväksi käyttäen. Katsojakokemuksen muutoksista virisi vilkas keskustelu osallistujien välillä.

Kiusallisuus hyötykäyttöön

Recover Laboratory toteuttaa esityksiä, jotka yhdistävät kuva-, sirkus- ja performanssitaidetta sekä ottavat esityksen katsojat mukaan. Kun heiltä kysyttiin, miten katsojat saadaan osallistumaan, vastaus löytyi läheltä: kun esiintyjä on riittävän kiusallinen ja arkinen, on yleisön helpompi asettua alttiiksi.

Taiteellinen johtaja Miradonna Sirkka ja tuottaja Inna Huttunen hyödyntävät ääni- ja tekstiviestejä osallistumisväylänä. Kaiken digitaalisen ei tarvitse olla teknisesti monimutkaista, vaikka sama työpari on tehnyt aluevaltauksia myös XR-teknologiaa hyötykäyttäen. Recover Laboratoryn kohdalla heräsi vahva ajatus ja tunne siitä, kuinka muoto on sisältö ja sisältö on muoto.

Yhdessä inspiroituen

Koko tulevaisuustyöpajan joukkoa tuntui yhdistävän ajatus, jonka voi kiteyttää sanoihin “etänä ensin”. Esitystaltioinnin verkkoon siirtämisen sijaan teokset tulisi ajatella virtuaalinen esitysympäristö edellä. 

Performing HEL -tulevaisuustyöpaja tarjoaa mahdollisuuden moniammatilliseen yhteiskehittämiseen, joka laajentaa jokaisen osallistujan osaamista. Työpajan vetäjien yksi ydinajatuksista onkin ollut yhteensaattaa juuri sellainen joukko ihmisiä, jotka pystyvät innoittamaan, inspiroimaan ja kannustamaan toistensa tekemistä ja ajattelua.

Virtuaalisessa ympäristössä toteutuva esitys voi olla kiinnostava taideteos itsessään. 

Kirjoittajista: 

Metsälintu Pahkinen (TaM, TaIO) on pedagoginen asiantuntija, joka on työskennellyt koreografina, hankepäällikkönä, kulttuurituottajana ja opettajana 25 vuoden ajan, joista 12 vuotta päätoimisena tanssin ja kehollisen ilmaisun lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on käsitellyt didaktiikkaa verkon ylitse tapahtuvassa oppimisprosessissa Kokemusasiantuntija taiteen keinoin -kouluttajan oppaassa (Taiteen sulattamo ry), luonut moniaistillisuutta hyödyntävän verkko-oppimismateriaalin (Culture Tourism for City Breakers -hanke / Metropolia AMK),  toteuttanut KokoTeatterissa verkon ylitse tanssitunteja sekä metsästä streamattuja liiketyöpajoja eri vuodenaikoina.

Tuomas Tirkkonen (teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK), tradenomi (ylempi AMK)) kehittää luovaa vuorovaikutusta verkkoympäristöissä. Hän on fasilitoinut taidelähtöistä työskentelyä etäyhteyksillä eri organisaatioissa (mm. Sirkuksen tiedotuskeskus, Espoon kaupunki) yrityksensä kautta. Hän oli kehittämässä yhteisöllisen käsikirjoittamisen verkkotyökalua AMK-opinnäytetyössään vuosina 2009-2010. Tirkkonen on myös kirjoittaja, joka kiteyttää tietokirjoja ja tapahtumia runomuotoon, tuottaa runovideoita sekä on voittanut Ylen järjestämän kirjoituskilpailun, jossa etsittiin proosatekstejä julkaistavaksi digitaalisissa kanavissa (Yle Kioski LIT).

Performing HEL  – Esittävän taiteen kansainvälistymisen ja digitaalisen esittämisen kehittäminen on Sirkuksen, Tanssin ja Teatterin tiedotuskeskusten hanke, jolle opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt tukea kulttuuri- ja luovien alojen rakennetuesta, jonka rahoitus tulee EU:n elpymisväline (Next Generation EU) -ohjelmasta.