Mehukasta keskustelua kohtaamisista digitaalisesti

Moi! Tässä on Inna ja Miradonna Recover Laboratorystä. Tämä teksti, jota paraikaa luet, on blogiteksti, jonka myötä voit kurkistaa viimekertaiseen Performing HELin tulevaisuustyöpajaan. Tapasimme 29.9.2022 toisen kerran tutuksi tulleessa Kaapelitehtaan tanssistudiossa. 

Tälle kerralle kukin työpari oli valmistellut maksimissaan 3 minuutin testivideon sekä tuonut mukanaan referenssejä. Kullakin ryhmällä oli 50 minuuttia aikaa esitellä aiheensa sekä keskustella muiden ryhmäläisten kanssa. Seuraavaksi kurkistamme jokaisen työparin puheenvuoroon.

Ihmiskontaktin ja interaktiivisuuden esittäminen videotallenteella

Me olimme tuoneet yhteiselle pöydälle videon, jolla esittelemme uutta kehitysvaiheessa olevaa <3-teostamme. Immersiiviset teoksemme pohjaavat usein ihmisten väliseen kohtaamiseen, ja joudumme pohtimaan kysymystä, miten voisimme tuoda tämän aspektin näkyviin videon ja tallenteiden myötä. 

Olemmekin pyrkineet tekemään teokset aina alustan lähtökohdista, mutta myös paikkasidonnaisten ja immersiivisten ei-digitaalisten teosten tallentaminen digitaaliseksi on haaste, joka tulee vastaan uudestaan ja uudestaan. Oli ihanaa saada paljon kommentteja tekemisistämme ja videosta, ja tämän työpajan hyöty tuntui meille todella konkreettiselta. 

Teoksemme on yksi Suomen CircusNext-edustajista, ja työpajan jälkeen pääsimme heti hyödyntämään työpajan antia videon parantamiseen ja uuden version tekemiseen kommenttien pohjalta. Vinkkeinä ihmiskontaktin ja sisäisen maailman saamiseksi videoihin nostettiin mm. henkilökohtaista puhuttelua, kysymysten asettelua katsojalle, Point of view -kuvauksen käyttämistä, kokijan oman kokemuksen ja tulkinnan käyttämistä ääniraitana sekä reaktiokommenttien hyödyntämistä.

Taikuuden välittäminen videolla

Seuraavaksi sukelsimme taikuuden maailmaan Lauri Tuhkasen ja Marcus Alexanderin mukana. Oli mielenkiintoista huomata, että haasteemme ovat samanlaisia – miten välittää digitaalisesti hetki, jonka livenä voi aistia toimivan nimenomaan vuorovaikutuksen ja ihmiskontaktin perusteella. Videolle voi kuvata tempun – mutta onko se sama asia kuin taikuuden luominen?

Kävimme mielenkiintoista keskustelua muun muassa siitä, mitä taikuus itse asiassa on.  Live-esityksissä katsojan voi johdattaa taikuuteen pikkuhiljaa – “onboarding” on tärkeää. Videolla tämä toimii eri tavalla – eikä tekijä voi olla varma, onko katsoja läsnä. 

Päädyimme keskustelemaan taikuudesta nimenomaan jonkinlaisena “Se on mahdotonta!” -reaktiona. Taikurit olivat tehneet demon etätaikuudesta, jossa taikuus pohjasi kuvakulmien, etäisyyksien ja perspektiivin hyödyntämiseen. 

Keskustelimme autenttisuudesta ja hienovaraisesta balanssista lähestyttävän kotikutoisuuden ja uskottavan laadukkuuden välillä. Pointteina nousivat esiin esimerkiksi äänisuunnittelun, tallennustekniikan ja valaisun kysymykset: panostamalla kuvaus- ja tallennusolosuhteisiin saadaan tuotua laadukkuuden tuntu, jonka voi yhdistää ns. “Somespontaaniuteen”. 

Taikurien esimerkkien pohjalta yhteinen mielipide tuntui olevan, että oivaltavan demon myötä media nimenomaan lisäsi taikaa, eikä vienyt sitä pois, ja päädyimme keskustelemaan erilaisista tuotanto- ja levitysmalleista lyhyille etätaikuusvideoille.

Miksi kuvata tanssia ja miten?

Tanssijat Emilia Ahopelto ja Tuisku Toivonen esittelivät demokuvauksia tanssitallenteesta, jonka tarkoitus on muodostua striimattavaksi esitykseksi. 

He ovat tutkineet erityisesti liikkeen kuvaamista ja kuvakulmien merkitystä. Miten kuvaus eroaa, kun kuvaaja liikkuu tanssijan mukana? Mitä jätetään näyttämättä – mitä näytetään? Miten tila käsittyy katsojalle? 

Toisen tanssiteoksen kantavana teemana on liikkeen ja äänen yhteys – miten liike reagoi ääneen? Reagoiko kamera? 

Keskustelimme yhdessä, mitä kuvaaminen voi tuoda teokseen lisää, ja mikä olisi syy katsoa tallenne live-esityksen sijasta. Keskustelussa korostuivat erityisesti kaksi aspektia – tanssivideon myötä katsoja pääsee lähemmäksi tanssijaa kuin blackboxissa esitettävässä teoksessa – aivan iholle saakka. Lisäksi puhuimme rytmistä ja tilasta sekä siitä miten kamera muuttaa tanssiteoksen rytmiä. Kommenttina kuultiin, että esimerkiksi  liikkeen toisto tulee nopeammin esille livenä, kun taas videoteoksessa kameran liike ja kulma lisää aina uuden variaation liikeeseen, vaikka se itsessään toistuisikin.

Kävimme mielenkiintoista keskustelua kaikkien omista preferensseistä – jotkut haluavat katsoa videon kautta kasvoja, jotkut ihoa, jotkut vain liikettä. 

Kun katson, niin koen

Seuraavaksi loikkasimme Maria Nurmela & Vesa Loikas tiimin -maailmaan. Aloitimme keskustelun puhumalla yksin ja yhdessä katsomisen kokemuksen eroista: Usein tanssia katsotaan katsomossa, jossa istutaan yhdessä – muut hengittävät, liikkuvat, katsovat, tuoksuvat samassa tilassa. Aistit yhdessä muiden kanssa. Kun koemme teoksen yksin – esimerkiksi digitaalisesti – miten tämä vaikuttaa teoksen suunnittelun? 

Puhuimme mielikuvittelusta, jos jotain rajataan pois kuvasta, mitä mieli kuvittelee siihen ympärille? Mistä se tulee? 

Demo oli lisättyä todellisuutta (AR, augmented Reality) teknologiana käyttävä ääneen, liikkeeseen ja kuvaan pohjaava teos, jonka koimme tabletin kautta tilassa. Teos skannaa kuvan, jonka myötä se luo tilaan audiovisuaalisen kokonaisuuden tuoden tanssiteoksen galleriatilaan ja ihmisten omiin käsiin. 

Kävimme mehukasta keskustelua virheistä ja epätäydellisyyksistä. Usein kokijalle ne tuovat henkilökohtaisuuden ja aitouden tunteen, kun tekijänä joskus haluaisi kontrolloida koko kokemusta. 

Entanglement-demon myötä teoksen kokijalle annetaan avaimet kokea teos itse, haluamallaan tavalla ja tahdilla.  Mielenkiintoista demossa on, että se tuo saman teoksen eri muotoihin eri alustoja käyttämällä, niin että yksi taideteos elää usealla eri tavalla eri ympäristöissä.

Parasosiaalisen suhteen syntyminen & etänä esiintyminen

Metsälintu Pahkinen ja Tuomas “Tupu” Tirkkonen  kehittävät tulevaisuustyöpajojen aikana esitystä Instagram-alustalle, jossa kahden hahmon tarinat risteävät ja elävät elämäänsä somealustalla. 

Metsälintu ja Tupu johdattivat meidät etäesiintymisen ja digisuhteiden maailmaan. He ovat tutkineet erityisesti parasosiaalisen suhteen syntymistä sekä tarinankerronnan välineitä. Parasosiaalisen suhteen luomiseen auttaa heidän mukaansa suora puhuttelu, tarinankerronta, lähelle tuleminen ja arkipäiväisyys. 

Tarinankerronnan välineinä tehokkaita ovat muun muassa  suoraan puhuttelu = “mä kerron sulle. sun pitäis kysyä iteltäs” ja koukut, mysteerit salaisuudet. 

Mielenkiintoista esimerkeissä on että tutkimustietoa etänä rakennettavan suhteen luomiseen löytyy erityisesti markkinoinnin puolelta – siellähän käytännössä pyritään juuri tähän: luomaan reaktio, tunteita ja suhde kaukanakin olevan katsojan ja markkinoitavan kohteen välille. 

Keskustelimme taas samaistuttavuuden ja laadukkuuden tasapainoilusta “miten olla käpynen, mutta pro?”. Sivusimme myös meille erittäin mehukasta kiusallisuuden ja arkipäiväisyyden aihetta.  He olivat haastatelleet ihmisiä, jotka esiintyvät tai kouluttavat etänä, ja nostivat esiin muutaman pro tipsin etäyhteydellä esiintymiseen, joista mieleen jäi erityisesti yleisön mielikuvittelu ennen esiintymistä. 

Lisäksi he kehottivat pohtimaan mistä esiintyminen syntyy livetilanteessa, ja mitkä ovat sellaisia keinoja, joilla simuloida tätä etänä. Yksi tärkeä pointti oli, että esiintyjästä, joka on tottunut tulkitsemaan yleisön reaktioita datana, tuntuu etätilanteessa että dataa ei ole. On tärkeää, että tätä itsessään ei tulkitse dataksi! 

Teos sekä elokuvaksi että näyttämölle

Päivän päätteeksi Studio Total kertoi teoksestaan, jota he ovat paraikaa kehittämässä. Katsoimme hajroitusmateriaalia teoksesta, josta on tulossa sekä elokuva, että näyttämöteos. 

Teos pohjaa Huxleyn “Uusi uljas maailma” -kirjaan ja käsittelee totalitarismin ja demokratian teemoja. Koska teos on tulossa kahteen eri muotoon – kuvaksi ja liveksi, oli mielenkiintoista kuulla ajatuksia ja käydä keskustelua siitä, miten samat teemat, lavasteet, kohtaukset elävät eri medioissa. 

Puhuimme paljon kestoista, rytmistä ja kuvakulmista. Miten näyttämölle rakennettu koelaboratorio esitellään kuvassa – pieni pala kerrallaan, skannaten kuin valvontakameralla vai kokonaisuutena? Miten näyttämömateriaali tuodaan elokuvaksi? Kuinka paljon tarinaa tuodaan, kuinka paljon hyödynnetään voice-overia, kuinka paljon tuodaan kuvia ja maisemia suhteessa tarinallisuuteen? 

On mielenkiintoista, että pohjateoksen teemat kontrollin ja valvonnan ympärillä antavat jo valmiiksi ehdotuksia kuvauksen tyylille.  Demossa näimmekin mm. dronella kuvattua ilmakuvaa, jossa kuvan nykivyys ja valvontakameramaisuus palvelevat teoksen teemoja.

Kiitos ja ensi kertaan!

Ensi kerralla jatkamme kaikkien työparien esimerkkien ja demojen äärellä. Luvassa siis varmasti taas antoisia keskusteluja, inspiroivia ajatuksia ja yhteistä ongelmanratkontaa.

Ihanaa syksyä toivottavat Inna ja Miradonna <3


Performing HEL  – Esittävän taiteen kansainvälistymisen ja digitaalisen esittämisen kehittäminen on Sirkuksen, Tanssin ja Teatterin tiedotuskeskusten hanke, jolle opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt tukea kulttuuri- ja luovien alojen rakennetuesta, jonka rahoitus tulee EU:n elpymisväline (Next Generation EU) -ohjelmasta.