Hei! Olemme tanssitaiteilijat Emilia Ahopelto ja Tuisku Toivonen ja tässä blogikirjoituksessa avaamme kolmatta Performing HEL:n Tulevaisuustyöpajaa 10.11.2022 sekä pohdintojamme käsitellyistä aiheista ja kysymyksistä.
Oma tulokulmamme Tulevaisuustyöpajassa on tanssiteoksiemme, Nurja (Ahopelto) ja Kytkös (Toivonen), kuvaaminen. Teokset on esitetty vastikään yleisöille ja nyt syvennymme niiden taiteellisen maailman tukemiseen ja kehittämiseen kuvaamisen avulla.
Keskeisimpiä kysymyksiä, joiden kautta lähestymme työskentelyä teostemme parissa, ovat: miksi ja miten kuvata liikettä? Mitä hyviä puolia tanssielokuvissa, tallenteissa tai striimeissä voi olla meille taiteilijoina verrattuna live-esityksiin? Mitä teoksen muuntaminen digitaaliseen muotoon antaa itse teokselle?
Työparien tehtävänä tälle tapaamiskerralle oli jatkaa projektiensa työstämistä. Presentaatiot synnyttivät inspiroivia keskusteluja osallistujien kesken ja kenties ehdottivat uusia näkökulmia projektien jatkolle. Iltapäivällä saimme myös vieraaksi mediataiteilija Marko Tandefeltin luennoimaan kokemuksistaan ja digitaalisista menetelmistä taiteessa.
Some-yleisön huomion herättäminen
Recover Laboratory:n sirkustaiteilija Miradonna Sirkan ja tuottaja-kokemussuunnittelija Inna Huttusen presentaatiossa keskityttiin heidän tulevaan 100 000 000 % -teokseen liittyvään Instagram-tarinaan.
Työparin mukaan sekä teoksessa että Instagram-tarinassa teemana oli huomionhakuisuus. Tarinasta nousi osallistujien mieleen erilaisia sanoja, muun muassa David Bowie, unimaisuus ja sukellus. Toimiviksi ratkaisuiksi tarinan toteutuksessa koettiin esimerkiksi visuaalisuus, värit, kontrastit, tunnelmien vaihtelut ja tiukka leikkaus.
Tarinan rytmiin ja leikkaukseen liittyen keskustelu eteni somen tempoon ja siihen, minkälainen Instagram-tarinan luonne on käyttäjälle. Käyttäjät saattavat selata tarinat nopeasti eteenpäin, joten olennaista on, mikä pysäyttää käyttäjän katsomaan koko tarinan loppuun asti sekä missä kohdassa tarinaa tulevat olennaiset tapahtuman tiedot.
Leikkauksella leikittely taikuuden kuvaamisessa
Taikurit Lauri Tuhkanen ja Marcus Hyytiä olivat valmistelleet demovideon. Demon tiimoilta pohdintaa syntyi esiintyjyyden taajuudesta ja ulottuvuudesta sekä siitä, tukeeko kuvaus ja leikkaus esiintyjyyttä. Onko merkityksellistä, miten esiintyjä on suhteessa kameraan?
Ideoita oli syntynyt nopeista leikkauksista, joilla luotaisiin tapahtumiin jatkuvuutta, esimerkiksi jos esineitä heitellään kuvasta toiseen. Esillä oli kysymys, kärsiikö taikuus kuvan vaihtumisesta?
Osallistujilta ajatuksia tuli muun muassa siitä, kuinka toisaalta yksinkertaisuus ja pidempi otto luovat uskottavuutta ja luottamusta taikuudesta. Miellyttäväksi koettiin muun muassa videon visuaalinen selkeys ja rauhallisuus, jossa itse taikatemppua ja illuusioiden muodostumista pystyi hyvin seuraamaan.
Instagram-esityksen käsikirjoittamista
Koreografi-pedagogi Metsälintu Pahkinen ja teatteri-ilmaisun ohjaaja ja tradenomi Tuomas Tirkkonen olivat pureutuneet Instagram-alustalle luotavan esityksensä käsikirjoittamiseen.
Pohdintaa työparilla syntyi siitä, kuinka käsikirjoitus siirretään siihen digitaaliseen formaattiin, jossa esitys tapahtuu, tässä tapauksessa Instagramiin.
Ajatuksia heräsi muun muassa siitä, kuinka luoda esityksen tarinaan koukkuja kuitenkin tekemällä siitä tarpeeksi tiiviin, sekä miten ujuttaa sisältöön vihjeitä tulevasta. Syntyi osallistavuutta lisääviä ideoita, esimerkiksi voisiko katsojilta ja seuraajilta kerätä videoita tarinan hahmojen julkaisujen rinnalle. Niitä sisällyttämällä osaksi esitystä voitaisiin luoda yllätyksellisyyttä kokonaisuuteen.
Mitä kuvassa taustalla näkyvä tila ehdottaa?
Studio Totalin taiteellisten johtajien Anna Lipposen ja Petri Tuhkasen tämän kerran presentaatiossa nousi keskeiseksi ympäristön ja taustan merkitys heidän tulevan Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma -kirjaan pohjaavan elokuvaprojektinsa suunnittelussa.
Hahmojen ympärillä ja taustalla näkyvä tila synnyttää omanlaisiaan viittauksia ja merkityksiä suhteessa elokuvan sisältöön, ja he olivat pohtineet mahdollisia vaihtoehtoja kuvauspaikoiksi. Mitä vaikkapa tehdasmainen ympäristö toisi sisältöön ja tarinaan, sekä minkälaisia kontrasteja eri taustat luovat elokuvan sisällä? Keskustelua syntyi myös keinotekoisesta valaistuksesta ja luonnonvalosta.
Kuvan perspektiivejä ja tunnelman lukemista
Työskentelymme jatkui teostemme kuvaamisen parissa. Edellisen kerran keskustelujen pohjalta keskityimme muun muassa tunnistamaan kuvan etäisyyksissä jonkinlaista epämääräistä välitilaa ja tarkastelimme kasvojen näkymisen tai näkymättömissä olemisen vaikutusta siihen, mitä tanssijan liikkeestä ja tunnelmasta välittyy.
Keskustelussa korostuivat eri kuvakulmat, kameran ja liikkeen nopeuksien suhde sekä mitkä perspektiivit valitaan missäkin kohdissa. Ajatuksia syntyi myös kahden esiintyjän tasapuolisuudesta duettoa kuvatessa (Kytkös).
Pohdimme myös tarvitaanko avausta siitä, minkälaiseen taidekokemukseen katsoja ollaan kutsumassa tai minkälaista elämystä haluamme tarjota. Mihin katsoja kiinnittyy koreografian kehittyessä ja miten tanssijan tunnetilojen ymmärrys rakentuu koreografian kaaressa? Mistä tunnelman kehittyminen luetaan, kasvoista, kehosta vai liikkeen kasvusta?
Valokuvat osana teoksen luomista
Tanssitaiteilija Maria Nurmela ja valo- ja elokuvataiteilija Vesa Loikas olivat työstäneet monitaiteellista projektiaan yhdistämällä luonnossa otettuja kuvia ja tekoälyä. Vaikuttavissa valokuvissa korostui voimakkaasti kehon ja puiden yhteen kietoutuvuus ja pohdittavaksi nousi muun muassa lämpötilan välittyminen kuvasta.
Keskustelussa innostuttiin teoksen mahdollisuuksista ulottua useisiin eri medioihin. Työparille merkityksellistä oli tuotettavan sisällön laadukkuus riippumatta prosessissa käytettävien teknisten työkalujen kiehtovuudesta.
Seuraavaksi on mielenkiintoista nähdä, miten teoksen tanssijoiden liikemateriaali alkaa syntyä ja miten valokuvista huokunut visuaalinen maailma näyttäytyy osana lopullista projektia.
Vieraana mediataiteilija Marko Tandefelt
Saimme työpajaan vieraaksi mediataiteilija Marko Tandefeltin. Hänen työnsä teknologian, taiteen ja sen kokemuksellisuuden sekä niin sanotun soveltavan taiteen parissa tarjosi monitahoisia ja kekseliäitä ratkaisuja eri teosten ja projektien kautta. Hän esitteli eri striimausvälineistöä sekä monen kirjavia teknologisia vaihtoehtoja toteuttaa taiteellisia ideoita. Esimerkeissä ilmeni muun muassa ajatus eri aikaulottuvuuksista eri vaiheissa taideteosta tapahtumahetkestä editoinnin kautta lopulta yleisölle sekä ennalta-arvaamattoman käsikirjoittaminen eri tilanteissa julkisilla paikoilla.
Luennon keskeinen anti omaan työskentelyymme liittyi striimialustoihin ja oikeudellisiin yksityiskohtiin. Muuten luennolla käsitellyn teknologian monimutkaisuus sitä ymmärtämättömälle tuntui hämmentävältä ellei jopa hieman ylivoimaiselta.
Luentoa kuunnellessa pohdimme, saako taidekokemuksesta yhtä paljon irti, kun se on luotu tavalla jota ei ymmärrä kuin jos ymmärtäisi toteuttamisen tavat? Lisääkö tekninen monimutkaisuus ja kekseliäisyys teoksen arvoa? Ja jos, niin pääseekö taiteellinen sisältö helpolla, kun keskitytään mediumiin ja sen hallitsemisen asiantuntijuuteen? Samat kysymykset liittyvät kaikkeen taiteeseen ja koskettavat myös omaa taiteen tekemistä nykytanssin maailmasta käsin.
Muuttuuko tavoite taiteen tekijänä, kun teoksen esittämisen tapa on eri kuin alunperin
Ydinteemoina työpajakerrasta mieleen jäivät ajallisuus ja rytmit, joilla taidetta esitetään eri alustoilla. Recover Laboratoryn Instagram-tarinasta nousseen keskustelun jäljiltä pohdimme alustan luonnetta ja sen ehdottamia käyttäjätottumuksia. Onko somen sisältöjen luonne lähtökohtaisesti nopea ja huomiota herättävä? Johtaako nopeaan tempoon ja tiiviiseen informaation esittämiseen katsojan oletettu kärsimättömyys ja tehokas ajankäyttö? Esimerkiksi, taikuuden kohdalla temppu vaatii kaaren, jonkinlaisen rakentamisen. Minkälainen temppu nappaa nopeatempoisessa somessa? Kuinka tiheästi pitäisi tarjota yleisöä otteessa pitäviä käänteitä ja wow-hetkiä?
Vastakaikuna tekisi mieli ehdottaa hidasta somealustaa, ja toki alustoja on monia ja ehkä taiteilijan tarpeisiin paremmin vastaavia kuin vaikkapa Instagram. Toiselle tangentille voisi lähteä pohtimaan, miksi valita Instagram ja miten hyödyntää sen nopeaa luonnetta omassa työssään tai sitä mainostaessa?
Samalla nopeus ja mahdollisuus hyppiä tarinasta toiseen tarjoaa valinnanvapautta, mitä sisältöä kuluttaa, missä ja milloin sekä miten kauan käyttää aikaa tarinan äärellä.
Taidekokemus voi muuttua samankaltaisen valinnanvapauden myötä usein myös digitaalisen sisällön ja tallenteiden kohdalla. Kokonaisuus teoksen kokemisessa on mahdollista rikkoa. Live-esitys voi haastaa ajallisesti katsojan seuraamaan esityksen alusta loppuun siinä ajassa, johon se on tehty, kun taas esitystallenteen voi tarvittaessa pysäyttää ja monet videot voi vaikkapa nopeuttaa. Missä määrin julkaisualustan mahdollisuudet teoksen kokemisessa tulee ottaa huomioon jo teosta työstäessä?
Somen ja teknologian kautta päädyimme työskentelyssämme keskeiseen pohdintaan: muuttuuko tavoite taiteen tekijänä, kun teoksen esittämisen tapa on eri kuin alunperin? Kun kuvaamme teoksemme, miten se mahdollisesti muuttaa teoksen luonnetta vaikkapa yleisön kokemuksessa tai omia tavoitteita ja syitä sen esittämisessä?
Teoksen kuvaaminen mahdollistaa tunnelman korostamista, sisällön, idean tai teeman avaamista esimerkiksi rikastuttamalla teoksen maailmaa valitulla lokaatiolla. Kameran etäisyyksillä ohjaamme katsojaa tulkitsemaan tunnelmaa kasvoista, kehosta, esiintyjien välisestä kontaktista tai korostamme yksityiskohtia tai laajempaa tilaa. Innostus kasvaa, kun teosten maailmat alkavat syventyä oman mielikuvituksen lisäksi ruudulla, ja kokonaisuuden kerrostuessa monitasoisemmaksi katsojalle ehdotetaan yhä voimakkaammin sitä, mitä teoksella halutaan sanoa.
Tavoitteenamme tekijöinä on luoda teoksista visioidemme mukaiset ja taiteellisesti itseämme miellyttävät kokonaisuudet, jotka toivomme katsojan tulkitsevan ja kokevan omista lähtökohdistaan.
Kiitos ja mukavaa loppuvuotta! 🙂